London Bridgestä itään sijaitseva Tower Bridge on yksi Lontoon tunnetuimmista maamerkeistä. Se on viktoriaaninen nostosilta, jonka kaksi tornia kehystävät Thames-joen näkymiä ja joka mahdollistaa suurten alusten kulun joella. Silta on myös vierailukohde, johon kuuluu korkealla joen yläpuolella kulkevat lasilattiaiset kävelysillat sekä sillan konehuoneen.
Tower Bridgen historia – miksi ja milloin silta rakennettiin
1800-luvun loppupuolella Itä-Lontoon kasvu edellytti uutta joenylityspaikkaa London Bridgestä alavirtaan. Vuonna 1876 Lontoon kaupunki avasi julkisen suunnittelukilpailun, johon jätettiin yli 50 ehdotusta. Sopivaa ratkaisua ei löytynyt heti, ja lopullinen suunnitelma hyväksyttiin vasta vuonna 1884, kun arkkitehti Sir Horace Jones ja insinööri Sir John Wolfe Barry esittivät yhteisen ehdotuksensa.
Jones vastasi sillan arkkitehtonisesta ilmeestä ja Wolfe Barry rakenteellisesta sekä teknisestä toteutuksesta. Rakennustyöt alkoivat vuonna 1886, ja silta avattiin liikenteelle vuonna 1894. Jonesin uusgoottilainen tyyli herätti aikanaan myös kritiikkiä, sillä osa aikalaisista piti sitä liian näyttävänä sillan sijaintiin nähden. Sillan ulkoasu tehtiin kuitenkin yhteensopivaksi läheisen Tower of Londonin historiallisen ympäristön kanssa.
Tower Bridgen arkkitehtuuri ja tekniikka – nosto- ja riippusilta
Tower Bridge on yhdistelmä nosto- ja riippusiltaa. Sen keskiosassa on kaksi avautuvaa läppää, jotka mahdollistavat suurten alusten kulun Thamesilla, ja sivuosia tukevat riippusilloille ominaiset kaapelirakenteet. Silta on 240 metriä pitkä ja siinä on kaksi 65 metrin korkuista tornia. Sillalla on jatkuvasti liikennettä, kuten voi odottaa suurkaupungin sydämessä, ja se avautuu noin 800 kertaa vuodessa.
Sillan läpät, joiden paino on yli 1 200 tonnia, ovat vastapainotettuja, jotta nostaminen ja laskeminen ovat helpompia. Siltaa operoitiin alun perin höyrykäyttöisillä hydraulipumpuilla, jotka vaativat yli 20 tonnia hiiltä viikossa, ja vuonna 1976 siirryttiin sähköön. Tower Bridge rakennettiin käyttäen Portland-kiveä ja Cornish-graniittia. Nämä materiaalit valittiin sekä niiden kestävyyden että esteettisen vetovoiman vuoksi. Sen innovatiivinen muotoilu ja suuri mittakaava tekivät siitä yhden vaikuttavimmista insinööritaidonnäytteistä viktoriaanisella aikakaudella.
Tower Bridge ja City of London – hallinnollinen yhteys
Tower Bridge on City of London Corporationin omistuksessa ja hallinnassa. Sillalla on esillä City of Londonin virallisia vaakunoita, joissa esiintyvät Pyhän Yrjön risti ja miekka. Vaakunat viittaavat Cityn vastuuseen sillasta sekä Thamesin historialliseen merkitykseen Cityn liikenne- ja kauppareittinä.
Tower Bridge Exhibition – kävelysillat ja konehuoneet
Tower Bridge kierroksella voi kävellä korkealla kävelyreitillä 42 metrin korkeudessa Thames-joen yläpuolella. Kävelyreitillä on lasilattiat, jotka tarjoavat ainutlaatuisen näkymän sillalle ja alapuolella kulkevalle joelle, jossa veneet/laivat alittavat siltaa. Kierrokseen sisältyvät myös konehuoneet, joissa esitellään sillan alkuperäistä mekanismia ja sen toimintaa eri aikakausina. Kävelysilloilta avautuu näkymiä useisiin Lontoon maamerkkeihin, kuten The Shard, St Paul’s Cathedral ja Tower of London, sekä hieno näkymä kohti City of Londonia.
Tower Bridge elokuvissa ja populaarikulttuurissa
Tower Bridge esiintyy laajasti populaarikulttuurissa ja se näkyy monissa elokuvissa, kuten Spider-Man: Far From Home, Sherlock Holmes, Spice World ja Now You See Me 2. Se oli myös osa Lontoon 2012 olympialaisten klippiä, jossa James Bond ja kuningatar Elizabeth II lensivät helikopterilla sillan ylätasanteen alta matkallaan olympiastadionille Stratfordiin.
Vinkit Tower Bridge vierailuun – ajankohdat ja valokuvaus
Paras aika vierailla sillalla on aikaisin aamulla tai myöhään iltapäivällä, koska silloin saattaa olla vähemmän väkeä. Kannattaa myös tarkistaa, koska silta avataan, sillä sekin on tapahtuma itsessään. Sillan verkkosivuilla on luettelo sillan nostamisajankohdista.
Auringonnousu ja kultainen tunti heti auringonlaskun jälkeen ovat hienoja hetkiä ottaa kuvia sillasta. London Bridgeltä on upea näkymä HMS Belfastin yli kohti Tower Bridgeä.
Kuten aina, lippujen varaaminen etukäteen on suositeltavaa, varsinkin matkailusesongin aikana.
Tower Bridge ja London Bridge – erot ja yleiset sekaannukset
Yleinen harhaluulo liittyy siltojen nimiin. London Bridgestä tunnettu lastenlaulu yhdistetään usein virheellisesti Tower Bridgeen. London Bridgellä on pitkä ja monivaiheinen historia, mutta sen nykyinen rakenne on ulkoasultaan yksinkertaisempi verrattuna Tower Bridgen koristeellisempaan arkkitehtuuriin.