Sohon historia – metsästä maahanmuuttajien, taiteilijoiden ja kapinallisten kaupunginosaksi
Soho oli alun perin metsästysaluetta, ja sen nimi todennäköisesti juontaa juurensa vanhasta huudahduksesta “So-ho!” jota käytettiin metsästyksessä. 1600-luvun lopulla alue alkoi kehittyä tiheästi rakennetuksi asuinalueeksi. Vuosikymmenten saatossa Soho on ollut maahanmuuttajien, boheemien taiteilijoiden, muusikoiden ja LGBTQ+-yhteisöjen keskeinen osa Lontoon kaupunkikulttuurin kehitystä. 1800-luvulla Soho tunnettiin erityisesti ranskalaisista ja italialaisista siirtolaisistaan. 1900-luvulla alue profiloitui viihteen, kulttuurin ja alakulttuurien keskittymänä. Nykyisin Soho on tunnettu monimuotoisuudestaan ja kulttuurihistoriastaan. Se on alue, jossa menneisyys näkyy yhä arkkitehtuurissa ja katukuvassa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi eri aikakausien rakennusten säilyttämistä, kapeita historiallisia katuja, vanhoja pubien julkisivuja ja kylttejä.
Carnaby Street ja sen ympäristö
Yksi Sohon tunnetuimmista alueista on Carnaby Street. 1960-luvulla katu nousi maailmanlaajuiseksi muodin keskukseksi ja Swinging London -aikakauden ikoniksi. Nykyään Carnaby Street on osa laajempaa Carnaby Districtiä, joka kattaa myös Newburgh Streetin, Kingly Streetin ja Ganton Streetin. Katu tunnetaan myös vuosittain vaihtuvasta jouluvalaistuksestaan, jonka takana on Shaftesbury yhteistyössä taiteilijoiden ja liikkeiden kanssa. Valoteemat vaihtelevat vuosittain, ja aikaisemmissa projekteissa mukana on ollut esimerkiksi Choose Love -järjestö toivon ja yhteisöllisyyden viestein. Alueella on lukuisia itsenäisiä muotiliikkeitä, lifestyle-putiikkeja ja ravintoloita.
Liberty London – taidehistoriallinen tavaratalo ja ikoniset kuosit
Liberty London sijaitsee aivan Carnaby-alueen tuntumassa ja on yksi Lontoon tunnetuimmista tavarataloista. Sen suunnitteli Edwin T. Hall vuonna 1924, ja rakennus edustaa tudor revival -tyyliä. Sen julkisivu on rakennettu kahden puretun laivan tiikkipuusta. Liberty tunnetaan erityisesti omista painokuvioistaan, kuten kukkakuoseista ja art nouveau -henkisistä printeistä, jotka ovat olleet osa brändin identiteettiä jo 1870-luvulta alkaen. Monet Liberty-kuosit saavat inspiraationsa luonnosta, historiasta ja itämaisista vaikutteista, ja niitä on käytetty muotisuunnittelussa ympäri maailmaa. Tavaratalon sisällä yhdistyvät brittiläinen käsityöperinne, design ja visuaalinen tyyli, jossa arkkitehtuurin koristeellisuus ja sisätilojen tunnelma sulautuvat yhteen. Puiset portaikot, ristikkoikkunat, runsaat kukkakuosit ja tyylikäs somistus tekevät kokonaisuudesta vaikuttavan.
Regent Street – arkkitehtuuria ja lippulaivamyymälöitä Sohoa ja Mayfairia yhdistävällä kadulla
Regent Street muodostaa ikään kuin rajan Sohon ja Mayfairin välillä. Kadun kaareva muotoilu ja uusklassinen arkkitehtuuri tekevät siitä yhden Lontoon näyttävimmistä ostoskaduista. Täältä löytyvät useiden kansainvälisten brändien lippulaivamyymälät, kuten Apple Store, Burberry, Ralph Lauren, Nike Town, Mulberry ja Anthropologie. Regent Streetin merkitys ulottuu myös sen historialliseen taustaan – katu suunniteltiin 1800-luvun alussa arkkitehti John Nashin johdolla osaksi kaupunkisuunnitelmaa, joka yhdisti Regent’s Parkin ja St James’sin alueen toisiinsa. Kadun itäpuolella avautuvat Sohon kujat ja ravintolat, länsipuolella taas Mayfairin arvokkaat osoitteet. Kadun varrelta pääsee helposti myös Liberty Londoniin, joka sijaitsee aivan kulman takana.
Taide-elämyksiä Sohon keskellä
Yksi alueen tunnetuimmista katuteoksista on “Spirit of Soho” -muraali Broadwick Streetillä, joka juhlistaa kaupunginosan värikästä historiaa ja tunnettuja hahmoja. Muraalin yläosassa on kuvattu Pyhä Anna, joka levittää hameensa, ja sen sisäpuolelle on kuvattu kartta Sohon alueesta. Hameen alareunassa näkyy joukko historiallisia hahmoja, kuten Karl Marx, William Blake, Casanova ja oopperalaulaja Teresa Cornelys, jotka ovat vaikuttaneet alueen kulttuuriperintöön. Muraalissa näkyy myös viittauksia Sohon menneisyyteen metsästysalueena, kuten jäniksiä ja koiria. Teos on interaktiivinen: kellotaulun lyödessä tasatunteja osa hahmoista liikkuu. Esimerkiksi Marx nostaa kokistölkin ja Casanova lähettää lentosuukon Cornelysille.
Toinen alueen taideteos on Walking Woman. Se on Julian Opien luoma siluettiveistos, joka kuvaa kävelevää naista graafisessa, minimalistisessa tyylissä. Teos ilmentää Sohon liikkuvaa ja jatkuvasti uudistuvaa luonnetta.
Yksi hieman salaisemmista taideteoksista on osa niin kutsuttua Seitsemän nenän sarjaa. Alun perin protestiksi valvontakameroita vastaan tehty veistos on sittemmin muuttunut urbaaniksi kuriositeetiksi, jota monet etsivät varta vasten. Nenäveistokset sijaitsevat usein rakennusten seinissä lähellä ovia tai katseenkorkeuden yläpuolella, joten löytämiseen vaaditaan hieman tarkkaavaisuutta.
Sohon kahvilakulttuuri – klassikoita ja uusia makuja
Soho on kahviloiden ystävien paratiisi. Alueella on lukemattomia kahviloita, jotka vaihtelevat perinteisistä englantilaisista teehuoneista trendikkäisiin kolmannen aallon kahvibaareihin, joissa panostetaan kahvin laatuun, alkuperään ja valmistustekniikkaan. Yksi esimerkki on Berwick Streetillä sijaitseva australialaistaustainen Flat White, joka oli yksi Lontoon ensimmäisistä third wave -kahviloista ja teki flat white -juomasta tunnetun kaupungissa. Sohon kahvilakulttuuri on monipuolinen ja kansainvälinen. Täällä voi istua kadun varrella cappuccinon äärellä tai piipahtaa pienessä leipomossa hakemassa mukaan tuoreita leivonnaisia.
Algerian Coffee Stores, vuonna 1887 perustettu kahvi- ja teekauppa, joka on yksi Lontoon vanhimmista ja tarjoaa laajan valikoiman kahveja, teelaatuja sekä kahvinkeittotarvikkeita. Yksi alueen tunnetuista klassikoista on Bar Italia, perinteikäs italialainen kahvila, joka on palvellut asiakkaitaan vuodesta 1949 lähtien.
Suosikkikahviloihimme kuuluu esimerkiksi Maison Bertaux, Lontoon vanhin ranskalainen patisserie, joka hurmaa yhä käsintehdyillä leivonnaisillaan ja sijaitsee vastapäätä Harry Potter -aiheista elämyskauppaa. Alueelle avataan usein myös uusia kahviloita, esimerkiksi Donutelier, joka tunnetaan leivonnaisistaan ja laadukkaista kahvipavuistaan. Voimme suositella Vanilla Raspberry- tai Carnaby Toffee Pudding-leivonnaisia, joka on saatavilla yksinoikeudella Carnaby Streetin kahvilasta. Kolmantena on Maître Choux, jonka vitriinit täyttyvät taidokkaasti koristelluista leivoksista.
Ravintolat – makuja maailmalta Sohon sydämessä
Soho on yksi Lontoon ravintolakeskittymistä. Alue tarjoaa kaikkea street foodista Michelin-tähdillä palkittuihin elämyksiin. Suosittuja vaihtoehtoja ovat perinteiset italialaiset trattoriat, japanilaiset izakayat, kasvisravintolat sekä monikulttuuriset keittiöt, jotka heijastavat alueen maahanmuuttajahistoriaa. Lisäksi aivan Carnaby Streetin kupeessa sijaitseva Kingly Court tuo oman lisänsä alueen ruokakulttuuriin. Tämä kolmitasoinen, katettu sisäpiha kokoaa yhteen yli 20 itsenäistä ravintolaa, baaria ja kahvilaa. Sen tunnelmallinen ympäristö sopii niin lounaille kuin illallishetkiin, ja valikoima ulottuu japanilaisesta ramenista ja perulaisesta cevichestä aina leivonnaisiin ja cocktaileihin.
Soho osana Lontoon West Endiä
Soho on keskeinen osa Lontoon West Endiä, joka tunnetaan erityisesti teattereistaan, kulttuuritarjonnastaan ja yöelämästään. West End ei ole hallinnollinen alue vaan kulttuurillinen ja kaupallinen kokonaisuus, joka kattaa useita Lontoon keskeisiä kaupunginosia. Siihen kuuluvat muun muassa Soho, Covent Garden, Mayfair ja Fitzrovia. Yhdessä nämä kaupunginosat muodostavat Lontoon vilkkaimman viihde- ja ostosalueen.
Harry Potter -elämyksiä Sohossa
Vaikka suurin osa Harry Potter -elokuvien kuvauspaikoista sijaitsee muualla Lontoossa, Sohossa on useita kohteita, jotka ilahduttavat velhomaailman ystäviä.
Sohon reunalla sijaitsee Palace-teatteri, jossa esitetään kaksiosaista Harry Potter ja kirottu lapsi esitystä. Lue lisää Harry Potter aiheisesta artikkelistamme täältä.
House of MinaLima, graafisen suunnittelun studio ja galleria, jonka perustivat Miraphora Mina ja Eduardo Lima – kaksikko, joka vastasi Harry Potter -elokuvien visuaalisesta ilmeestä. Nelikerroksisessa tilassa voi tutustua elokuvista tuttuihin julisteisiin, kirjoihin ja muihin painotuotteisiin sekä hankkia ainutlaatuisia taideprinttejä ja keräilyesineitä.
Cutter & Squidge -kahvilan kellarikerroksessa järjestetään The Potion Room -teemainen iltapäiväteekokemus. Vieraat pukeutuvat kaapuihin ja osallistuvat “taikajuomien” valmistukseen, nauttien samalla herkullisista leivonnaisista ja teestä. Tämä elämys sopii erityisesti perheille ja tarjoaa interaktiivisen hetken velhomaailman tunnelmissa.
Mitä tehdä Sohossa – nähtävyyksiä, makuja ja iltaelämää
Olitpa kiinnostunut ravintoloista, kahviloista tai Lontoon yöelämästä, Soho tarjoaa nähtävää ja koettavaa kaikille. Päivän voi aloittaa historiallisella kierroksella alueen kaduilla ja kujilla, jatkaa shoppailulla Carnaby Streetin putiikeissa ja pistäytyä Liberty-tavaratalossa ihailemassa ikonisia kukkakuoseja. Kahvitauon voi pitää jossakin alueen persoonallisista kahviloista ja illalla suunnata Michelin-ravintolaan tai rentoon izakayaan. Kulttuurin ystäville tarjolla on mm. teatteria, jazzia, kaikki kävelyetäisyydellä toisistaan.
Yhteenveto: Soho – urbaani viihdealue
Soho on historiaa, taidetta, muotia, ruokaa ja musiikkia. Jos haluat kokea Lontoon sydämen sykkeen, Soho on paikka, jossa se tuntuu.