Historia – maalaiskirkosta kaupunkikulttuurin ytimeen
Marylebonen historia ulottuu keskiajalle, jolloin alue tunnettiin pienenä maaseutukylänä, jonka keskipisteenä toimi St Mary-burne -kirkko. Nimensä kaupunginosa saikin tästä kirkosta ja läheisestä puron (“bourne”) risteyksestä. 1700-luvulla alue alkoi kehittyä arkkitehtonisesti, kun katuja ja aukioita alettiin rakentaa suunnitelmallisesti. Portlandin herttuat ja Cavendishin suku omistivat laajoja maa-alueita Marylebonessa ja kehittivät aluetta ruutukaavan mukaisesti. Heidän vaikutuksensa näkyy edelleen katuverkoston suunnittelussa sekä rakennusten yhtenäisessä georgiaanisessa ja viktoriaanisessa arkkitehtuurissa.
1800- ja 1900-luvuilla Marylebone tunnettiin hyvin toimeentulevan keskiluokan asuinalueena, mutta samalla siitä tuli myös kulttuurin ja tieteen keskus. Alueella on sijainnut tunnettuja sairaaloita, kouluja ja seuroja, ja sen asukkaina on ollut kirjailijoita, muusikoita ja tutkijoita. Nykyisin Marylebone on arvostettu ja eläväinen kaupunginosa, jossa yhdistyvät historia ja nykyaikainen kaupunkielämä.
Maamerkit ja kulttuurikohteet
Marylebone tarjoaa laajan kattauksen kulttuuria, historiaa ja arkkitehtuuria. Tunnetuimpiin nähtävyyksiin kuuluu Madame Tussauds, maailmankuulu vahakabinetti, joka on ollut nykyisessä paikassa Marylebone Roadilla lähellä Baker Streetin risteystä vuodesta 1884. Museossa on yli 150 vahanukkea, mukaan lukien kuninkaallisia, näyttelijöitä ja muusikoita.
Lähellä sijaitsee myös Sherlock Holmes Museum, joka on omistettu Arthur Conan Doylen kuuluisalle etsivälle ja sijaitsee legendaarisessa osoitteessa 221B Baker Street. Sherlock Holmesin patsas sijaitsee museon ja Baker Streetin metroaseman välissä, ja sen voi nähdä heti kun astuu metroasemalta kadulle Marylebone Roadin puolella.
Royal Academy of Music Marylebone Roadilla on Britannian arvostetuin musiikkioppilaitos. Sen yhteydessä toimii museo, jossa esitellään esimerkiksi Stradivarin ja Guarnerin tekemiä instrumentteja kolmessa galleriassa. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti John Nash vuonna 1822. Samainen arkkitehti suunnitteli myös Regent Streetin ja oli muutenkin merkittävässä roolissa Lontoon kehittämisessä.
The Wallace Collection tarjoaa hienostuneen kokoelman 1500–1900-lukujen eurooppalaista taidetta, huonekaluja ja posliinia. Museo sijaitsee historiallisessa Hertford Housessa Manchester Squarella, ja sen ilmainen sisäänpääsy tekee siitä helposti lähestyttävän.
Wigmore Hall on yksi maailman arvostetuimmista kamarimusiikin konserttisaleista, jonka intiimi akustiikka ja korkeatasoinen ohjelmisto houkuttelevat musiikin ystäviä.
Marylebonen pohjoislaidalla sijaitseva Regent’s Park tarjoaa vehreyttä, kauniita puutarhoja, ulkoilmateatterin ja ZSL London Zoo, yhden maailman vanhimmista eläintarhoista.
Great Portland Streetin toisella puolella sijaitsee Broadcasting House, BBC:n pääkonttori, josta suuri osa radio-ohjelmista lähetetään. Rakennuksen edustalla voi toisinaan, varsinkin aamuisin, nähdä faneja odottamassa tunnettuja vieraita.
Marylebone High Street – alueen sydän
Marylebone High Street on alueen tunnetuin katu. Se kokoaa yhteen muodin, designin, ruokakulttuurin ja paikalliset palvelut. Katu tunnetaan erityisesti muotiputiikeistaan, kirjakaupoista kuten Daunt Booksista, sekä elegantista mutta rennosta ilmapiiristään, joka houkuttelee paikallisia ja matkailijoita.
Sivukaduilla, kuten Moxon Streetillä, sijaitsevat La Fromagerie ja Rococo Chocolate, jotka jatkavat kadun laadukasta ruokatarjontaa. Sunnuntaisin aivan kulman takana Aybrook Streetillä järjestettävä Marylebone Farmers’ Market on kuin luonnollinen jatke High Streetin tunnelmalle. Sieltä voi ostaa tuoreita vihanneksia, juustoja, leivonnaisia ja muita paikallisia herkkuja suoraan tuottajilta.
Pienet putiikit ja paikalliset suosikit
Marylebone Lane on rauhallinen katu High Streetin ja Wigmore Streetin välissä. Kadulla on kahviloita, pubeja, ravintoloita ja erikoisliikkeitä. Golden Eagle -pubissa järjestetään lauluiltoja kolme kertaa viikossa. Coach Makers Arms -pubi, ravintola ja cocktailbaari on mainittu useissa lehdissä yhtenä alueen suosikeista. Ivy Cafe tunnetaan kukkakoristeistaan ja monipuolisesta kahvilamenustaan. Paul Rothe & Son on 120 vuotta saman perheen hallinnassa ollut herkkupuoti, joka myy hilloja, hyytelöitä ja muita herkkuja. KOIBIRD on suosittu naisten vaateliike, josta on saatavilla myös virvokkeita shoppailun lomassa.
Chiltern Streetillä on kahviloiden ja ravintoloiden lisäksi useita vaate- ja kenkäliikkeitä keskittyen erityisesti miesten muotiin, esimerkiksi Sunspel, jossa on mm. käsintehtyjä T-paitoja ja John Simons, jossa monenlaisia tyylikkäitä vaatteita. Löytyypä kadulta myös kauppa, joissa on käsintehtyjä työkaluja sekä viskikauppa.
Ravintolat ja kahvilat
Marylebonessa on monipuolinen ja korkeatasoinen ravintolatarjonta. Alue tunnetaan katukahviloistaan, bistroistaan ja perinteistä englantilaista ruokaa tarjoavista paikoista.
Chiltern Firehouse on yksi alueen tunnetuimmista ravintoloista ja hotelleista. Se on kaunis punatiilinen rakennus, jossa oli aikaisemmin paloasema ja nykyisin 5-tähden hotelli ja ravintola. Tyylikäs kohde houkuttelee sekä paikallisia että kansainvälisiä vieraita (tällä hetkellä suljettu tulipalon vuoksi). Se on myös tunnettu paikka julkkisten bongaamiseen. Samalla kadulla sijaitsee The Monocle Cafe, kansainvälisestä Monocle-lehdestä tunnettu kahvila, jonka tyyli on skandinaavisen selkeä.
Orrery, tyylikäs ranskalainen ravintola, tarjoaa modernia fine dining -kokemusta, ja Fischer’s tuo Keski-Euroopan kahvilakulttuurin osaksi Marylebone High Streetin tunnelmaa.
Tapahtumat
Marylebone tunnetaan yhteisöllisyydestään ja kylämäisestä tunnelmastaan. Alueella järjestetään vuoden aikana useita tapahtumia, kuten Marylebone Summer Festival, jolloin kadut täyttyvät musiikista, ruokakojuista ja perheohjelmasta. Myös joulun alla Marylebone Christmas Lights Switch-On tuo asukkaat yhteen koristevalojen ja esiintyjien merkeissä.
Hotellit – ylellistä majoitusta Marylebonessa
The Landmark London, yksi Lontoon ylellisimmistä hotelleista, sijaitsee aivan Marylebone Stationin kupeessa. Tämä viktoriaaninen maamerkki tunnetaan upeasta lasikattoisesta atriumistaan, korkeatasoisista huoneistaan ja klassisesta iltapäiväteestään. Atriumissa tunnelmaa luovat palmut ja pianonsoitto. Hotelli on suosittu niin paikallisten kuin kansainvälisten vieraiden keskuudessa.
Portland Placella sijaitseva Langham-hotelli oli yksi ensimmäisistä Grand hotelleista Euroopassa, kun se avattiin vuonna 1865. Se on upea rakennus, ja sillä on ollut monia tunnettuja vieraita, kuten Oscar Wilde, Arthur Conan Doyle, Sibelius, Winston Churchill ja prinsessa Diana. Kaksi Sherlock Holmesin tarinaa on osittain sijoitettu Langhamiin. Viiden tähden hotellin lisäksi The Langham tarjoaa ravintoloita, iltapäiväteetä ja jopa kokkikoulun.
Marylebonen viehätys
Marylebonen rauhalliset kadut, persoonalliset liikkeet ja kulttuuriperintö houkuttelevat niin paikallisia asukkaita kuin vierailijoita. Se on alue, jossa voi viettää päivän aamukahvilta kirjakauppaan, puistosta konserttiin ja illalliselle – kaikki kävelyetäisyydellä toisistaan.